AS
Anu Silfverberg
16quotes
Quotes by Anu Silfverberg
"
Rakastan elokuvien ajattelemista ja rakastan elokuvateatterin, varsinkin elokuvafestivaalin taianomaista tunnelmaa, sitä kuinka kokoonnutaan yhteen katsomaan ja ajattelemaan, kokemaan. Elokuva nähtynä yksin ruudulta ei milloinkaan ole sama asia kuin elokuva nähtynä suurelta kankaalta pimeässä yksin, rinnakkain.
"
Tekstit, kuvat ja filmit kertovat meille, mikä ansaitsee myötätuntomme ja kiinnostuksemme; ketkä ovat päähenkilöitä, millainen on oikeasti ihminen ja miten sellaiseksi tullaan. Me olemme kaikki susilapsia täällä pimeässä. Näiden kuvien kautta me ajattelemmme itseämme ja toisiamme.Mitä tahdon sanoa on se, että tällä on väliä.
"
Me vanhenemme. Meidän törkeät meikkimme ja liian kireät housumme saavat uuden merkityksen. Silloin voime toivoa hattu kourassa vain rakkautta.
"
Olen alkanut ymmärtää, että lyhyestä kestostaan huolimatta tuo saattoi olla yksi elämäni tärkeimmistä ihmissuhteista, vähintään kahdesta syystä. Ystävyys on radikaali, vallankumouksellinen voima. Olin ylpeä meistä, ja kiitollinen siitä että joku, jota pidin niin suuressa arvossa, oli valinnut minut. Hänen läsnäolonsa oli ensimmäinen ulkomaailmasta löytynyt kokemukseni solidaarisuudesta. Jos sellaisen saa kokea varhain, se on kuin rokote kylmyyttä vastaan.
"
Luultavasti melko harva tulee edes ajatelleeksi naisia tuossa elokuvassa, sillä he ovat ikään kuin huonekaluja. Heitä tarjotaan katsottavaksi. Ja koska naisia tarjotaan samalla tavalla katsottavaksi hyvin monessa elokuvassa, se on lähes näkymätöntä. Mutta minulla on nyt nämä uudet silmälasit ja liimasin ne vahingossa päähäni superliimalla, ja jos yritän irrottaa niitä, pääni repeää.
"
Joskus sen jälkeen aloin puhua tyttöjen ja naisten kanssa. Tämä on naisena olemisen hyvä puoli, yksi harvoista etulyöntiasemista: naiset puhuvat. Se on naiseksi kasvaneiden ihmisten supervoima.
"
On tietysti myös kiinnostavaa katsoa asioita toisen silmin, vaikkapa nyt naisena miehen silmin. Mutta hieman hämmentävää se voi olla, jos tuo katsominen toistuu aina samanlaisena ja erityisesti jos itsesi kaltaiset olennot eivät täysimääräisesti kuulu elokuvan ihmiskäsityksen piiriin. Tämä läpäisee koko todellisuuden niin voimallisesti, että sitä on vaikea nähdä. Se on normaalia.
"
Eläin tai olio on aina mies kunnes toisin todistetaan. Jos sille laitetaan ripset tai mekko eli se merkitään naiseksi, sitten on toisin. Jos E.T.:stä olisi tehty nainen (naaras?), tarina ei kertoisi lapsen ja olennon kohtaamisesta vaan lapsen ja naisen kohtaamisesta. Sen pitäisi jotenkin käsitellä muukalaisen sukupuolta. Se ehkä kävisi ilmi siten, että se kaipaisi lastaan. Tai ryhtyisi ihmiselle äidiksi. Tai rakastajaksi.Ainoa tapa tehdä E.T.:stä sukupuoleton oli tehdä siitä mies.
"
Voisiko "ryhmäkäyttäytyminen jota tutkijat eivät osaa selittää" liittyä osin siihen, että sellaiset ihmiset, jotka ovat tottuneet olemaan vain ihmisiä, ovatkin nyt muiden silmissä sukupuoli? Että on ylipäänsä sellainen käsite kuin "valkoinen heteromies", siis leima. Koska leimahan se on. Ei sitä ollut vielä parikymmentä vuotta sitten; koko valkoinen heteromies keksittiin tällä vuosituhannella. Ja nyt moni valkoinen heteromies huutaa: voidaanko valkoista heteromiestä syyttää kaikesta?
"
Mitä tulee E.T.:n sukupuoleen, en ajatellut asiaa lapsena. Olin ymmärtänyt että jumala oli mies ja Jeesus oli mies, presidentit ja supersankarit olivat miehiä, aivan kaikki eläinhahmot lapsuuteni kirjoissa ja piirretyissä olivat miehiä, tontut ja maahiset ja peikot myös – kai E.T.:kin sitten.
Showing 1 to 10 of 16 results